Puutarhurin Perjantaiposti 22.2.2019

Puutarhurin Perjantaiposti 22.2.2019

Hohtavan kauniita terveisiä täältä puutarhalta!

Nyt on kyllä niin upeat kelit, ettei paremmasta väliä. Hanget hohtavat ja kannattavat jopa kävelijää, suksista puhumattakaan. Aurinko paistaa upean siniseltä taivaalta saaden hanget välkkymään kuin miljoonat timantit. Eilen illalla oli ”ihan pakko” käydä hiihtelemässä kuunvalossa ja fiilistellä sen hohdetta ja eri sävyjä tuolla pelloilla. Metsässäkin kävin noilla liukulumikengillä vaeltamassa ja voi pojat, että olen sitten ihastunut noihin liukulumikenkiin nyt. Ne ovat aivan pistämättömän mainiot kulkupelit tuolla metsissä nyt. Mäet voi nousta ilman lipsumisen tuskaa, ei upota, puiden seassa on helppo pujotella, pienet ojat ylittyvät helposti ja mäetkin tulee alas turvallisesti. Olen kyllä ihan myyty nyt näihin ”suksiin”. :)

SIEMENEN KYLVÖISTÄ VIELÄ, valon käyttö

Viimeviikolla kerrattiin siemenkylvöjen perusjuttuja ja keinovalon käytöstä tuli muutamia kyselyjä, joten pari sanaa siitä vielä.

Sen enempää kantaa ottamatta noihin erilaisiin kasvi/kasvuvaloihin en valitettavasti voi ottaa, koska niitä on tarjolla niin valtava määrä, etenkin kuluttajille. Niiden käyttötarkoituksesta ja soveltuvuudesta on aina hyvä kysyä lamppuja myyvästä liikkeestä. Olen testannut vuosien saatossa niitä varmaan kymmeniä, ellen satoja, mutta uusia malleja tulee kokoajan ja toisaalta kun olen tämän hyvän LED valaisimen löytänyt ( ja saanut erikoisluvan myydä sitä myös kotieihin), niin en enää testaile eri malleja, vaan enempi tämän käyttöä ja ominaisuuksia.

Led+ taimikasvatus

  • hyvä taimi on viljelyn onnistumisen edellytys
  • Hyvälaatuinen ja runsas valotus -> kompakti, hyväjuurinen ja vahvasolukkoinen taimi jolla saadaan optimaalinen kasvutulos
  • useimmat kasvit tarvitsevat yön, normaalisti käytetään 4-6 h yötä = kasvinpalautuminen ja sokerien kulkeutuminen kasvissa

Eri aallonpituuksien vaikutuksia kasvuun:

  • Punainen (deep red) on tehokkain fotosynteesiin ja vegetatiiviseen kasvuun
  • Sinisellä (blue) on positiivinen vaikutus kompaktiin kasvuun
  • Kaukopunaisella (far red) on positiivinen vaikutus generatiivisiin ominaisuuksiin, kukan muodostumiseen ja juurrutukseen.
  • valkoinen (white) on laajin spektri ja hyvä silloin, kun kasvatetaan monia eri lajikkeita tai tarvitaan työskentelyvaloa

Lisäksi

  • Koska LEDit eivät tuota lämpösäteilyä, taimen lämpötilaa on helpompi säätää, mikä estää kasvien stressiä ja lehtivaurioita sekä mahdollistaa korkeammat valotasot.
  • Koska ledlamput tuottavat HPS-lamppuihin verrattuina hyvin vähän lämpöä eivätkä siten vahingoita taimia, myös matalia kasvihuoneita käyttävät viljelijät hyötyvät ylävalotuksen kiistattomista eduista.
  • Tällä lampulla on pitkä käyttöikä -> 25.000 h jälkeen on vielä vähintään 90% alkuperäisestä valotasosta jäljellä.
  • Hyvä hyötysuhde -> pienellä energialla tuotetaan mahdollisimman paljon kasvien yhteyttämiseen tarvittavaa valoa (1,9 umol/J).
  • Energian säästö -> verrattuna perinteisiin lamppuihin, voidaan säästää jopa 90% energiaa.
  • Tämän lampun spektrissä oleva valkoinen valo tekee siitä silmälle miellyttävämmän kuin pelkkä sini/puna.
  • Lamppu soveltuu siis hyvin päivän pidentämiseen ja lisävaloksi. Itse en käytä oikeastaan mitään muuta valoa ( paitsi lukemiseen) sisällä kuin tuo. Se hoitaa yleisvalaistuksen ja kasvit samalla kertaa. :)
  • Lampun takuu on kaksivuotta tai 2000 tuntia
  • Lamppua voit käyttää kasvihuoneissa, mutta vettä sen päälle ei saa ”kaataa”.
  • Lampun kanssa ei myöskään käytetä varjostinta eikä sitä saa jättää sateeseen. 

Yksi vinkki esikasvatukseen ja lampun käyttöön vielä: 

Itse olen tehnyt niin, että kun olen kylvänyt siemenet, niin tuon valon hyvin lähelle kasvulaatikoita, joskus jopa alle 50 cm ja annan lampun palaa n. 20 h yhtäjaksoisesti kerrallaan. Yöksi vain tuo 4 tunnin lepoaika. Valtaosalla tuo tarkoittaa vain viikon verran, niin paljon nopeammin ja tasaisemmin siemenet itää.

Sitten kun taimet on koulinta vaiheessa, koulin ne mahdollisimman aikaisin ja siirrän ne joko luonnonvaloon tai nostan lampun lähelle katonrajaa. Kun taimet ovat omissa ruukuissaan, niin ne eivät enää veny ja vähempikin valo riittää hyvään kasvuun ja juuriston vahvistumiseen.

TALVEHTINEIDEN KASVIEN ( PELAKAT, VERENPISARAT, YM) HERÄTTELYÄ. Vettä ja valoa osio.

Noiden kellarissa tai muissa viileissä tiloissa talvehtineiden kasvien herättely alkaa olla ja ajankohtaista.

Näin minä sen teen:

  •  annan aina ensin puhdasta vettä hiukan
  • jos vaihdan kokonaan uudet mullat / isomman ruukun, teen sen tässä vaiheessa. Myös jos vaihdan pelkän pintamullan.
  • samassa yhteydessä laitan lannoitekävyt sinne ruukun pohjalle. Näin hidasliukoinen ja oikea peruslannoitus on turvattu koko kesäksi.
  • pidän aluksi kasvit pois suorasta auringonvalosta, vasta kun kasvua on tullut kunnolla esiin, siirrän ne täyteen auringon valoon. Liian aikaisin siirrettynä kun saattaa tulla polttovioituksia.
  • Led valon alle ne voi siirtää heti, koska se ei ole niin polttava
  • kun uudet kasvut alkaa ilmestyä, niin otan pistokkaat ja laitan ne juurtumaan noihin kasvatusnappeihin minikasvihuoneisiin. Eihän sitä nyt hyviä alkuja hukkaan sovi heittää, lahjoittaa vaikka kaverille, jos ei itsellä ole tilaa..:)  
  • leikkaan perusrungot alas lajikekohtaisesti. esim pelakat n. 15 cm korkeudelta. Samalla leikkaan kokonaan pois ne varret joihin ei ole uutta kasvua ilmestynyt.
  • Runkomalleista tietysti annan rungon olla rauhassa ja vain yläosaa leikkaan. Rungosta mahdollisesti esiin tulevat versot taitan pois heti.
  • Lannoittamisen aloitan vasta kun kasvua on ilmestynyt ja senkin aluksi hyvin miedolla lannoitteella. Kun kasvu alkaa kiihtyä annan kastelulannoitetta suht reippaasti, jotta kasvu lähtee hyvin käyntiin. Kesän alussa yleensä lopetan lannoite kastelun (lähes) kokonaan, sillä lannoitekävyt pitävät huolen riittävästä lannoituksesta. Näin kasveista on tullut reheviä ja koko kesän komeasti kukkivia.  Myöhemmin kesällä voin antaa taas lannoitekasteluja sen mukaan millainen kesä on ollut ja mille kasvit näyttävät. Kyllä ne kertovat milloin niillä alkaa olla ”nälkä” taas. Lehdistö kertoo sen yleensä ensimmäisenä.

KASVIEN SUOJAUKSESTA VIELÄ- kasvupaikka ja kasvin ikä

Viimeviikolla oli puhetta myös noiden ikivihreiden kasvien suojauksesta. Siihen sen verran vielä lisää, että nyt kun tuo suojaustarve on todella ajankohtainen (päivät lämpimiä ja aurinkoisia, mutta yöllä pakkasta ja mahdollisesti tuulta), niin suojaukseen ja sen tarpeeseen vaikuttaa paljon myös kasvupaikka sekä kasvin ikä.

Kasvin kasvupaikalla on suuri merkitys suojaamisen tarpeeseen. Jos kasvit on esim. iltapäivän auringossa niin lämpötila voi olla reilusti, jopa toistakymmentä astetta plussalla, kun samaan aikaan lämpötila varjossa voi olla miinuksella. Samoin aamu- tai ilta-auringossa olevat kasvit ei myöskään lämpene niin paljoa, kuin keski- ja iltapäivän auringossa olevat. Tämä on ihan luonnollista, eikö vain? Mutta jotenkin sitä ei vain aina tule ajatelleeksi. Ihmettelee vain, että miksi toiset kasvit kärsi ja toiset ei ja etsitään syytä maasta tai kasveista, kun ”syyllinen” on tuo kasvupaikan aurinkoisuus.

Ja miksi sitten nuoret havut ja rodot olisi hyvä suojata, mutta vanhempia ei tarvitse? No syy on siihenkin hyvin luonnollinen ja yksinkertainen. Nuorten kasvien juuristo on vielä hyvin pieni ja pinnassa, kun taas vanhemmilla kasveilla se on syvemmällä maassa ja usein myös roudattomassa maassa, jossa on kosteutta saatavilla.  Siksi siis on hyvä peitellä ja suojata, etenkin nuo kovimmassa ”paahteessa” olevat ja nuoret kasvit ensimmäiset vuodet.

AILAN JA VILLEN TERVEISET

Ailalta ja Villeltä tuli niin ihanat terveiset, että ihan pakko on näyttää sinullekin. Ei heitä suotta ole kehutta ja palkittu vai mitä?

Lyhyesti ja ytimekkäästi, kuvat kjertoo kaiken:

 Terve Juha.Laitoimme kukkatilauksen postin kautta.

Rusokki on hyvä reunakukka.

Terveisin Aila ja Ville Kukkolankoskelta”

 

 

MITÄ NÄMÄ SINUN ”LILLIPUTTIVERENPISARAT” OIKEIN ON? ONKO IHAN TAVALLISIA, MUTTA PIENEMPIKUKALLISIA VAI MITÄ ERO NÄILLÄ ON?

Sisko tiedusteli tätä ja huomasin itsekin, etten ollut koskaan kertonut näiden kiehtovaa historiaa ja sitä miten nämä ovat syntyneet ja miksi nämä ei siis tosiaan ole niitä tavallisia verenpisaroita.

Näillä  on pitkä ja hieno historia ja mikä tärkeintä, intohimoisia ja ammattitaitoisia henkilöitä matkan varrella. Niin kuin aina hyvässä kasvin jalostuksessa on.

Näin niiden matka aina 1500-luvulta tähän päivään on lyhykäisyydessään tapahtunut:

Pyysin heitä kertomaan omin sanoin tämän ja näin he kirjoitti:

**********************

Historia:

Vuonna 1535 Leonhart Fuchsia aloitti lääketieteen opettamisen Saksalaisessa yliopistossa. Samana vuonna hän aloitti myös kasvatuksellisen kasvitieteellisen puutarhan talonsa vieressä. Tämä oli erityisen vaikuttavaa tuolloin, koska tämä oli yksi ensimmäisistä kasvatus tarkoituksiin tarkoitetuista kasvitieteellisistä puutarhoista koko Euroopassa. Siksi Leonhart Fuchsia pidetään laajalti yhtenä kasvitieteen keskeisistä perustajista.

 Etelä-Amerikasta löytyneen kasvilajin nimesi 1703 tutkija Charles Plumier saksalaisen kasvitieteilijän Leonhart Fuchsin (1501-1566) mukaan.

Tänä päivänä:

Hollannin lounaisosassa on Westlandin-alue, joka on kansainvälisen kasvihuonealan keskittymä.  Alueen perheyritykset ovat erikoistuneet kukkaviljelyyn. Vuonna 1947 Jan Hendriks perusti Hendriks Young Plants:n ja 1970 hänen poikansa Hans ja Fred alkoivat erikoistua fuchsia kasveihin. Hendriksin perhe on kasvattanut fuchsiakasvia jo kolmelle sukupolvelle. Vuosien jalostuksen jälkeen Bella Fuchsia otettiin menestyksekkäästi käyttöön vuonna 2014 ja nykyään tarjolla on 15 Bella Fuchsia-lajiketta.

Bella Fuchsia viihtyy niin ruukussa kuin kukkapenkissäkin. Sen kukat ovat kauniin kaksiväriset ja se kukkii runsaasti koko kesän, jopa marraskuuhun asti. Bella Fuchsia viihtyy varjossa tai puolivarjossa, mutta jatkuvasta auringon paisteesta se ei pidä. Säännöllinen kastelu varhain aamulla tai myöhään illalla on Bella Fuchsian mieleen. Kasvukaudella lannoitetaan noin kahden viikon välein.

Suomi, Bella Fuchsia, lilliputti ja Kodin Kukat

Bella Fuchsiaa kutsutaan Suomessa ”lilliputeiksi” ja näiden lajikkeiden ensimmäinen kasvattaja on ollut Kodin Kukat mr. Juha Toikka. Tästä yhteistyöstä olemme olleet erittäin ylpeitä ja onnellisia jo vuosien ajan. Kodin Kukat saa myös aina ensimmäiset uutuudet yksinoikeudella jatkossakin asiakkailleen.

****************************

Näin he siis kertoivat tarinan historian alkupäivistä tähän päivään ja voin sanoa, että kun aikoinaan tutustuin heihin, niin vastaavaa intohimoa ja perehtyneisyyttä verenpisaroihin en ollut koskaan aiemmin tavannut. Ystävystyttiin ja aloimme tehdä yhteistyötä, joka vain paranee vuosi vuodelta. Kiitos heille, että uskoivat myös minuun aikoinaan!

MUISTATKO/ TIEDÄTKÖ KOSKA = VASTAA/ARVAA JA VOIT VOITTAA KASVATUSPAKETIN

Kun viimeviikolla kerroin Jussin juhlavuodesta, niin uteluja tuli myös tämän minun perjantaipostini suhteen, että koska tämä alkoi ilmestyä? Jos en vaikka paljastakaan sitä heti, vaan kysyn, että muistatko / tiedätkö sinä koska ensimmäisen kerran perjantaipostini kirjoitin?

Kerro / ARVAA - vaikka menisi väärinkin, ei haittaa. vataa tähän postiini tai laita erikseen puutarha@kodinkukat.fi 

Arvanneiden/tietäjien kesken arvon kivan keväisen kasvatuspaketin.

Ensi viikolla paljastan sitten oikean vastuksen sekä voittajan! :)

Vaan nyt lähden nauttimaan tuosta ihanasta ilmasta, mullan tuoksusta, kasvihuoneen tunnelmasta ja pienten ihmeiden ajasta. Illalla sitten taas sujautan nuo liukulumikengät jalkaan ja lähden kuutamohiihtelylle kippurahäntien kanssa. On se aivan uskomattoman hieno tuo luonto kun on aivan hiljaista, hanki kantaa ja kuutamo valaisee. Lähde sinä myös, varmasti on hienoa ja rauhoittavaa! Sen jälkeen uni maistuu, saunasta puhumattakaan. :)

-----------------------------------

Tuoreesta versosta hyvä taimi,

terveestä puusta hyvä hedelmä.

- Kiinalainen sananlasku

--------------------------------------

Ihanan aurinkoista viikonloppua sinulle hyvä ystäväni.

Toivottaa,

Puutarhurisi

Juha

ps. aiemmat perjantaipostit löydät TÄÄLTÄ ja siellä voit myös päivittää osoitteesi tai liittyä mukaan.