Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Laurin päivästä sanottua
- Mustikoita keräämään
- Mustikka on ihan uskomaton marja – tiesitkö siitä kaiken tämän?
- Lapin-noidan lemmenjuoma ohje ( tehovaikutus omalla vastuulla. 😉)
- Kukkahoroskoopissa juhlivat nyt Kurjenkellot
- Tomaattiuutisia – melkoisia mötkäleitä ja uusien lajikkeiden testituloksia.
- Tomaattien tärkeimmät ajankohtaiset hoitotoimet
- Kesäkukkien lannoitusohje talvetettaville ja ei talvetettaville
- Syysistutettavat perennat valmistuvat juuri niin kuin oli tarkoituskin
- Kiitos kuvastopalautteesta. Jos ei tullut, niin ei hätää. Klikkaamalla hoituu.
Leppoisan mukavia ja maistuvia terveisiä täältä Puutarhalta
Eipä onneksi toteutunut tuo alkuviikolle luvattu myrsky tänne Kaakonkulmalle. Tuli tänne vain pikkuisen reippaampina tuulina ja trooppisina öinä. Ja hyvä niin, eipä kovat myrskyt koskaan niin tervetulleita ole. Aina niistä tuppaa jotain harmia kumminkin koitumaan.
Muutenhan nyt onkin ollut tyypillisen leppoisaa elokuista säätä. Etenkin nuo pimenevät, mutta lämpimät illat ovat minun mieleeni. Voi istuskella saunan jälkeen terassilla pimeässä, pelkän tuikun valossa. Kuunnella hiljaisuutta ilman, että tarvisi pyyhettä kummempaa päälle laittaa. Aivan mahtavaa aikaa rauhoittua, kuunnella hiljaisuutta ja olla vain.
Näistä upeista usvaisista aamuista nyt puhumattakaan. 😍
EILEN OLI LAURIN PÄIVÄ – TUO VANHAN KANSAN MERKKIPÄIVÄ
Eilen oli Laurin päivä ja se on ollut vanhalla kansalle merkkipäivä, josta on tehty ennustuksia ja kerrottu ajan kuvista erilaisin sanonnoin. Muistatko nämä vielä?
Laurin päivänä 10.8
- ”Lauri ladot lukkoon panee, kuhilaat ja kokkoset pellolle pystyttää” eli heinät piti olla ladossa viimeistään Laurin päivänä
- ”Syystä Laurista, kevättä Kynttilästä” eli alettiin jo pelätä ensimmäisiä halloja.
- ”Lauri lehteen kusee” eli lehtipuiden lehdet alkavat kellastua
- ”jos Laurina kaunista, niin sitä piisaa Perttuliin” ( 24.8) ja tulee hyvä syksy.
- Lampaiden kesävilla kerittiin Laurina
- Pääskyset, kurjet ja villihanhet kokoontuvat Laurina laumaan.
- Ja pääskyistä vielä, että ”Laurina laumaan, Pertulta pois”
Ja eilenhän oli mitä hienoin päivä, joten voidaan kait hyvin odottaa nättejä päiviä aina Perttuliin asti. ☀Katsotaan sitten parin viikon päästä, että miten ennustus toteutui. Menikö paremmin kuin alkuviikon myrskyennustuksella. 😉
MUSTIKAT PARHAIMMILLAAN
Täällä meillä päin ei jää mustikoissa enää kannat kiinni, marjat ovat kiinteitä ja helppoja kerätä ja makukin on parhaimmillaan. Piirakka- ja puuromarjoja toki on tullut haettua jo useampi viikko, mutta nyt minusta nuo alkavat olemaan sellaisessa jamassa, että alan keräämään oikein kunnolla pakkaseen ja mehuksi myös.
MUSTIKOITA JOKA PÄIVÄ – MIKSI?
Minähän syön siis paljon marjoja ympäri vuoden ja esim. joka aamuiseen puuroon kuuluu aina ruokalusikallinen tyrnejä ja reilusti mustikoita. Muita marjoja sitten vähän fiiliksen mukaan.
En toki ole aina syönyt aamu puuroakaan, mutta kai vanhemmiten ja viisastuttuaan on oppinut ymmärtämään mikä on hyväksi. Ja onhan puuro + marjat paitsi terveellinen tapa aloittaa aamu, niin minusta myös pahuksen hyvää. 🥣😃
Varmaan minulla vaikutti aikanaan tuon mustikan käytön lisäämiseen jokapäiväiseksi myös se, että lueskelin ja tutkin sen vaikutuksia ja ominaisuuksia enempikin. Sehän on ihan uskomaton marja.
Muistitko kaikki nämä sen superominaisuudet?
- Runsaasti antioksidantteja: Mustikat ovat erinomainen lähde erilaisia antioksidantteja, kuten C-vitamiinia. Antioksidantit auttavat neutraloimaan kehossamme olevia vapaita radikaaleja, jotka voivat aiheuttaa soluvaurioita ja osaltaan edistää erilaisia sairauksia, kuten syöpää ja sydänsairauksia.
- Tulehdusta vähentävät ominaisuudet: Mustikat sisältävät erityisiä yhdisteitä, kuten antosyaaneja, jotka ovat tunnettuja tulehdusta vähentävistä vaikutuksistaan. Tulehduksen hillitseminen on tärkeää monien kroonisten sairauksien ehkäisyssä.
- Sydänterveys: Mustikat voivat edistää sydänterveyttä monin tavoin. Niiden antioksidantit ja tulehdusta vähentävät ominaisuudet voivat auttaa alentamaan verenpainetta ja vähentämään sydän- ja verisuonitautien riskiä.
- Aivoterveys: Mustikoiden on havaittu olevan hyödyllisiä aivoterveydelle. Ne voivat parantaa kognitiivista toimintaa, kuten muistia ja oppimiskykyä, osittain niiden sisältämien antosyaanien ansiosta.
- Ruoansulatus: Mustikat sisältävät runsaasti kuitua, mikä edistää terveellistä ruoansulatusta ja auttaa ylläpitämään suoliston hyvinvointia.
- Verensokerin hallinta: Mustikoiden ravintokuidut auttavat hidastamaan sokerin imeytymistä verenkiertoon, mikä voi olla hyödyllistä verensokerin hallinnassa erityisesti diabeetikoille.
- Kuitupitoisuus: Mustikat ovat vähäkalorinen ja kuitupitoinen vaihtoehto välipalaksi. Kuitu auttaa pitämään kylläisyyden tunteen pidempään yllä ja voi auttaa painonhallinnassa. 100 grammassa on vain noin 44 kilokaloria.
- Silmäterveys: Mustikat sisältävät luteiinia ja zeaksantiinia, jotka ovat yhdisteitä, jotka ovat hyödyllisiä silmäterveydelle ja voivat auttaa vähentämään ikään liittyviä silmäsairauksia, kuten kaihia ja ikärappeumaa.
- Vitamiinit ja kivennäisaineet: Mustikat sisältävät useita tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten C-vitamiinia, K-vitamiinia ja kaliumia, jotka ovat olennaisia kehon toimintojen ylläpitämiselle.
Aikamoista superia, eikö vain! Ja kun ajatellaan, että on jokamiehen oikeus kerätä mustikoita! Metsässä kuntokin kasvaa ja mieli virkistyy, niin mikäs sen parempaa voi olla, kun mustikoiden keruu ja käyttö.
Myös tätä Lapin-Noidan lemmenjuomaa kannattaa ainakin yksi satsi tehdä. On hyvää.
Ohje:
2 dl mustikoita
2 dl sokeria
1 l vettä
- Liotetaan sokerit huoneenlämpöiseen veteen.
- Lisätään mustikat sekaan.
- Juoma laitetaan kelmulla peitettyyn lasitölkkiin aurinkoiselle ikkunalle.
- Juoma saa valmistua noin kaksi viikkoa.
- Sitten siivilöidään ja pullotetaan.
- Juoma sopii hyvin alkoholittomaksi ateriajuomaksi punaviinin sijaan sekä tervetuliaisjuomaksi.
Vinkki: Jos tykkäät vahvemmasta aromista, niin vähennä vesi määrä puolella eli 0,5 l. Aromi lisääntyy ja myös väri syvenee. Erinomainen vaihtoehto ns. jälkiruokaviinille.
Miksi? Tätä sitten sanotaan Lapin-Noidan lemmenjuomaksi? En tiedä. Ehkä se varmaan pitää jokaisen itse testata… 😉
Kukkahoroskoopissa juhlivat nyt vuorostaan ihanat Kurjenkellot 9.8.–4.9.
MELKOISIA MÖTKÄLEITÄ!
Alkoivat ensimmäiset Noire de Crimeetkin valmistua ja onhan nuo melkoisia mötkäleitä. Neljän tomaatin yhteispaino yli puolitoistakiloa. Kaksi suurinta oli jopa ihan saman painoisia 460 g. Mutta kokoakin tärkeämpi on uskomattoman mehukas ja aromikas maku. Söin yhden tomaatin melkein kokonaan ihan vain siivuina ja päällä pikkuisen herbamaren yrttisuolaa. Aivan taivaallisen hyvää. Ja lämpimien voileipien päällä ihan ykköstuote.
TESTITOMAATIT KYPSYVÄT MYÖS
Tuo mielenkiintoinen mansikkatomaatti alkaa jo kypsytellä ensimmäisiään. Suurella mielenkiinnoilla odottelen paitsi mille ne maistuvat, niin rakennetta ja loppukauden satoisuutta sekä kasvin terveyttä. Jos on hyvä kaikkineen, niin ensi vuonna sitten valikoimassa mukana. Niin kuin nuo muutkin testattavat lajikkeet.
LATVAT POIKKI, VARKAAT POIS, KASVUSTOA HARVEMMAKSI ja VOIMAA
Siinä on oikeastaan se mitä tomaateille nyt teen. Runkotomaateista katkon latvoja, jotta kaikki tulossa olevat tomaatit ehtisivät valmistua ennen syksyä. Samoin rapsin runkotomaattien varkaat pois voimia viemästä. Eritoten pensastomaateista kasvustoa harvemmaksi ( lehtiä lähinnä) ettei homeet iske. Kasvualustasta alkaa kuuman kesän vaikutuksen takia voima loppua eli lannoitan kastelulannoitteella nyt joka kerta, jotta ravintoa riittää sadon valmistukseen ja kasvuun. Sama koskee toki myös kurkkuja. Niillä myös alkoi olemaan oireita voiman puutteesta.
KESÄKUKKIEN LANNOITTAMISESTA TARKENNUS
Syyslannoituksen tärkeydestä olen paasannut jo sen verran monta viikkoa, että en nyt sillä enää sinua kiusaa 😉 vaan pieni tarkennus kesäkukkien lannoittamisesta vielä.
- Ei talvetettavat kesäkukat -> Lannoitetaan kesäkukkalannoitteella kasvukauden loppuun asti.
- Talvetettavat kesäkukat -> siirrytään antamaan ohjeen mukainen syyslannoitus kahden viikon välein. Muuten vain vettä. Näin kasvusto saadaan parempaan olotilaan syksyn mittaan ja talvetettua paremmin yli talven.
Huom! Jos olet laittanut meidän lannoitekäpyjä keväällä, niin sitten ei tarvitse tehdä mitään. Niissä kun on myös syyslannoite valmiina ja se on jo siellä kasvin käytössä.
Kuvassa talon oma perinnepelargoni ’Elvi’ kukkii ja sitäkin alan hiljalleen valmistamaan tulevaan talvehtimiskauteen. Lähinnä katson, että kasvusto pysyy terveenä, eikä mitkään homeet ym. pääse iskemään. Elvillä on muuten yli 80-vuotinen historia tälle talolle. Ihanaa kun on perinteitä, joita vaalia. ❤
SYYSISTUTETTAVAT PERENNAT VALMISTUU JUURI NIIN KUIN TARKOITUSKIN
Katsopa, kun kävin ottamassa muutaman kuvan tuolta perennahuoneesta. Eikö olekin napakan ja hyvännäköisiä taimia syysistutuksiin. Noista kaikista tulee jo ensi kesänä komeita. Seuraavista vuosista puhumattakaan.
LÄMMIN KIITOS KUVASTO PALAUTTEISTA!
Kuvastot on jaettu tällä viikolla ja oikein sydän läikehtii onnesta kaikista palautteista, joita on tullut.
On kehuttu niin ulkoasua, selkeyttä ja ennen kaikkea kasvi- ja lajikevalikoimaa.
Kiitos! Puutarhuri ei voisi ihanampaa palautetta saada. ❤
Mikäli et saanut kuvastoa, niin ei hätää. Postitetaan heti alkuviikosta. Käyt vain täällä antamassa tiedot, niin kustihan polkee vikkelään kuvaston sinullekin.
Kuvaston tilaus TÄSTÄ!
Sähköisenä versiona selattavissa -> TÄÄLLÄ
ps. Se krookuslahja lisätään sitten automaattisesti. Sitä sinun ei tarvitse erikseen lisätä. 👍
Vaan nyt minä lähden ihastelemaan näitä kukkaan puhjenneita syyshortensioita ja muita syyskukkijoita sekä katselemaan mitä kaikkea kivaa sitä istuttelisi ensikesän iloksi. Veikkaan, että taas loppuu ennemmin tila kuin halu… 🤭😅
*******************************
Mies kysyi Budhalta;
Mikä ero on ”Minä pidän sinusta ” ja ”Minä Rakastan Sinua”?
Budha vastasi:
” Kun pidät kukasta, sinä istutat sen, mutta kun Rakastat kukkaa, niin sinä kastelet sitä päivittäin”
Joka ymmärtää tämän, ymmärtää elämää…
*******************************
Elokuisen ihania iltoja ja mukavaa viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni!
Toivottaa,
Puutarhurisi
Juha