Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Tervastulien tuoksuisia ja nokipannukahvien makuisia terveisiä pohjoisen retkeltä
- Ruska valtaa maisemaan, vaan mistä se ruska johtuikaan? Muistatko?
- Kesäkukkien mullat kiertoon, tunnistahan lannoiterakeen ja etananmunan eron?
- Kukkasipuleita laavakaulukseen. Leenan kuvakertomus.
- Syyssipulien istutussyvyys ja oikea istutusaika ( ei ole vielä kiire, ainakaan etelä- ja keskisuomessa)
- Sopivan ”huolimaton” haravoitsija antaa samalla myös tarpeellisen talvikodin pörriäisille
- Talvivalkosipulit loppuivat, olen pahoillani. ei ollut myyntipuhetta.
- Odotettu uutinen, terveystyyny ja älypeittoja saadaan taas suoraan tehtaalta. Lähiaikoina varmistuu, kerron kyllä sitten heti.
Syksyisen mahtavia terveisiä täältä Puutarhalta !
Ettenkö sanoisi, että melkoisia myräköitä on ollut useampikin tällä viikolla. Sadetakin hupun on saanut kiristää ihan kunnolla tiukalle ja siltinkin on välillä tuntunut, että vastatuuleen ei juurikaan olisi tehnyt mieli mennä. Mutta todellisuudessa saatan olla hiukan outo ( ja varmaan olenkin 😉 ), mutta tämmöiset myrskysadeilmat ( etenkin pimeään aikaan) ovat minusta aina näin syksyyn kuuluvia elämyksiä. Toki sadevaatteet, otsalamput, ym. pitää olla kunnossa, mutta sitten tuolla myrskyssä kulkeminen onkin ihan mahdottoman nautinnollista ja voimaannuttavaa. Paitsi kippurahäntien mielestä, jotka ovat valmiit kääntymään iltalenkillä takaisin pirtinlämpöön jo hyvinkin nopeasti. Niistä on selvästi kivampi makoilla takkatulen äärellä pirtinlämmössä, kun tallustella tuolla vesisateessa, aika jännää eikö vain??? 🤭
Viimeviikon oli tosiaan tuolla lapissa ja hiukan toisenlaisissa maisemissa ja tunnelmissa. Mukava viikko ja helpotti taas tuota pohjoisen kaipuuta, ainakin hetkesi. Ei vaan, vaikka onhan siellä aina aivan mahtavaa viettää aikaa upeissa maisemissa, nokipannukahveja keitellen, niin kyllä ne sormet syyhyävät multaan vaan niin vahvasti, että kotona ja puutarhalla olo on kumminkin se kodikkain. ❤ Ja ainahan sitä voi sulkea silmät ja fiilistellä kuvien kautta tuota tervastulen tuoksua ja nokipannukahvin makua.
Ja olihan se oikeasti aika jännää, kun ensilumi oli vastassa jo majapaikalla. Eikä nämä sulaneet koko viikonaika kuin osin.
RUSKA JA MISTÄ SE JOHTUIKAAN?
Suomen pitkän maan yksi etu on myös se, että tähän aikaan, kun ajaa maan läpi, niin varmasti näkee upeita ruskaisia maisemia. Pohjoisessa ruska oli jo valtaosin ohi ja etelässä vasta aluillaan ja välillä parhaimmillaan.
Kuiva kesä teki myös sen, että monet puut riisuutuvat lehdistään, ennen kuin edes ruskan värit niitä kunnolla saavuttaa. Tämmöistä tilannetta minä en muista, että olisi tapahtunut koskaan ennen, että nuo pirtin vierellä vierekkäin olevat saarni ja koivu olisi näin päin. Saarnissa lehdet ja koivu ilkialasti. 😮 Koska saarnihan on se lehtipuista ujoin eli lehdet puhkeavat keväällä viimeisenä ja syksyllä varistaa ne ensimmäisenä. Paitsi näköjään nyt. Enkä kyllä keksi yhtään mitään muuta syytä, kuin että tuo koivu on kärsinyt kuivasta ja kuumasta kesästä, enemmän kuin saarni. Mutta ihan varmasti molemmat puut kasvavat taas ensi vuonna komeasti, ei se tuo koivukaan niin paljon kesällä kärsinyt.
Vaan muistako vielä, että mistä tuo ruska oikein johtuikaan?
Siitähän kuulee aina aika-ajoin, mitä jännempiä selityksiä ja teorioita, mutta ei se sekään ole niin monimutkainen juttu, vaan aivan luonnollinen ja luonnon itsensä ”järjestämä” asia niiden alkaessa valmistutumaan talvilepoon.
Mikä määrittää ruskan alkamisen? Siihen vaikuttaa paitsi lämpötila niin myös valonmäärä ( = päivän pituus). Hiukan myös kuivuus ja kosteuskin, niin kuin tuossa olikin jo puhetta.
Mitä tapahtuu? Yksinkertaisesti kasvit lopettavat noitten syitten takia yhteyttämisen.
Mistä värit johtuvat? Kun kasvit lopettavat yhteyttämisen niin lehdissä oleva lehtivihreä siirtyy puiden sisään ja tällöin muut värit pääsevät esiin. Samalla kasvit myös ”puhdistautuvat” eli kasvit työntävät niihin mahdollisesti kertyneet epäpuhtaudet lehtiin, jotka sitten poistuvat lehtien tippumisen myötä.
Miksi lepät ei saa ruskanvärejä? Ainahan pitää olla joku itsepäinen poikkeus? Ei vaan, syy miksi leppä tiputtaa lehdet vihreinä, johtuu taas ihan yksinkertaisesti siitä, että niillä on hyvin erilainen ”typpihuolto” niiden juuristossa olevien typpibakteerien takia. Ne kun sitovat typpeä maasta, niin lepät voivat huoletta pudottaa lehtensä vihreinä.
Näitä mietin?
Itse kun katselen ihaillen noita upeita ruskanvärjäämiä puita ja kasveja niin mietin, että kuinka armollinen ja viisas luonto onkaan. Samalla kun se valmistautuu talvilepoon hyvin viisaasti, niin se tarjoilee meille aivan upeita värejään kesän jäähyväisinä ja samalla myös tiedon siitä, että levon jälkeen taas tavataan, entistä vehreimpinä ja vahvoina. Näin minusta meidänkin olisi hyvä elää jokainen vuorokausi. Karistetaan turhat kuonat mielestä pois, levätään riittävästi ja eletään ja kasvetaan upeasti nauttien. Ja jokainen just sellaisena kuin on ja tykkää. Kyllähän tuo luonto meitä aina opettaa ja neuvoo, kun vain maltetaan kuunnella. 🙏
KESÄKUKKIA KOMPOSTIIN – EI ETANAN MUNIA, VAAN LANNOITERAKEITA
Heittelin tuossa jo muutamia kesäkukka-amppeleita pois ja mullat tietty kompostiin ja kiertoon. Siinä yhteydessä tuli taas mieleen, että jos tuolla mullan seassa näkyy tuollaisia munia niin ei tarvitse pelästyä, ne ei ole etananmunia, vaan lannoiterakeiden kuoria. Ne maatuvat ajastaan ja ne voit huoletta heittää multien mukana kompostiin. Etananmunat on helppo tunnistaa, ne ovat kiiltävän kuulaita ja jos niitä puristaa sormien välissä, niin sieltä tulee nestettä.
KUKKASIPULIT LAVAKAULUKSESSA – LEENAN TAPAAN
Kukkasipulien istutuksesta lavakauluksiin on tullut suosittu tapa ja hyvä ”välivuoden” komistus. Leena istutteli viime vuonna ja otti muutaman kuvan, kuinka vuosi eteni.
lavakaulusistutuksissa on hyvä ottaa huomioon laitojen kylmyys eli ei istuteta ihan reunoille vaan jätetään 10-15 cm väliä laitoihin. Sen jälkeen sipulit voitkin istuttaa, vaikka vieri viereen.
Istutus 8.10.2023
Pikkupakkaset tuli ja havuja päälle 17.10.2023
Havut pois ja tricolla ruiskutus ( kauriita vastaan) 30.3.2023
Takatalvi lumen kera tuli 27.4.2023
8.5 pakkasta reippaasti ja kasvusto nuupahti
15.5.2023 ilmat lämpenivät vauhdilla ja koko komeus kukassaan
Ja tämä kuva kertoo sitten sen kaikkein oleellisimman. 😍
Lyhyt yhteenveto kukkasipulien istuttamisesta ja sielun elämästä.
Istuttamisillahan ei ole vielä mikään kiire, etenkään etelä- ja keskisuomessa, kun ilmat ovat näin lämpiä. Mutta hyvähän se on olla sipulit jo valmiina, niin ei jää ainakaan kevään kukkaloisto siitä kiinni, ettei ehtinyt 🌷🌷😉
HARAVOINTI ASIAA VIELÄ – ANNETAAN PÖRRIÄISILLE KOTI TALVEKSI
Tuosta haravoinnista tai oikeastaan siitä, että onko tarpeellista ihan niin tarkasti haravoida, olikin jo puhetta muutama viikko sitten. Tuli vasta myöhemmin mieleen myös se yksi asia, joka on nuo pörriäiset ja niiden talvikodit. Eli maahan pudonneet lehdet on myös loistava koti monille talvehtiville pörriäiselle. Toki madot niitä vetää myös maahan ja osa maatuu, mutta sellainen sopiva kasa lehtiä syksyllä jätettynä tontin reunalle, on monelle pikkupörriäisille mitä mainioin talvikoti ja elinehto. Ne ovat sitten helppo levittä levälleen tai heittää lehtikompostoriin, jos niitä haitaksi asti vielä keväällä on. Useimmiten ei ole ollut.
TALVIVALKOSIPULIT LOPPUIVAT – PAHOITTELEN – EI OLLUT ”MYYNTIPUHETTA”
Ljubashat eli talvivalkosipulit tosiaan loppuivat ja harmittaa toki koska moni heräili vasta nyt niihin. Hiukan yritin kyllä jo vihjailla, että näin tulee varmaan käymään, koska kysyntä oli niin kovaa. Ja niin kuin Pertti sanoikin, että ”ilman jäin, kun minä luulin sen olevan vain sellaista puutarhurin myyntipuhetta, että valkosipulit loppuvat, mutta et taidakaan harrastaa semmoista”. Ja niin se on, että kyllä minun periaatteisiini on kuulunut olla rehti ja sanoa niin kuin asiat ovat. Niin näidenkin kohdalla. Toivottavasti Pertti ja monet muutkin ilman jääneet, löytävät hyviä sipuleita jostain 🤝🙏 ja sen tiedän, että ensivuonna Pertti on aivan varmasti ajoissa liikkeellä.😉
ODOTETTUJA UUTISIA - TERVEYSTYYNY JA ÄLYPEITTO KAMPANJA TOTEUTUU TÄNÄKIN VUONNA.
Näitä on jo kovasti kyselty ja viikolla sovittiin taas tehtaan kanssa, että näitä saadaan taas kerhohankintana tänäkin vuonna. Kunhan aikataulut ja lopulliset hinnat selviää, niin laitan sitten viestiä tulemaan. varmaan viikon- kahden sisään viimeistään. Niin kuitenkin on sovittu, että tehdas toimittaa ne kootusti taas meille marraskuun lopulla, niin saadaan ne varmasti toimitettua hyvissä ajoin ennen joulua, jos vaikka pukinkontteihin niitä on tarkoitus laittaa. 😉
Vaan nyt minä lähden jatkamaan puuhia tuonne puutarhanpuolelle ja nauttimaan lämpöisen leppoisasta syysilmasta ja värikkäistä luonnon maisemista. Illaksi ei ole luvassa nyt sadetta, joten kippurahännätkin maltaa nyt varmaan lenkkeillä taas ihan kunnon lenkin, kun ei turkki kastu ja pirtin takkatuli niin houkuttele. 😊
Willow ja Mortti nautti myös pohjoisen reissulla tervastulista ja pitihän nyt vähän retkievästäkin samalla saada, kun kiltisti odotti. 😉
***************************
On pohjoisessa kaunis maa tuo metsän kohdussa.
Siel talven kuuset lumiset sen tuntureilla humisee,
kuin morsian niin armas taas on kesä tässä maas.
Sen tuhansissa järvissä yön tähdet kimmeltää,
siel pohjan-tulet haamottaa ja kosket vettä ammentaa
kosk kanteleilla soitellaan, se onpi Suomenmaa.
En millonkan mä unohtas sun lempeet taivastas,
en tulta heljän auringos, en kirkast kuuta hongistos,
en kaskiesi sauvua päin pilviin nousevaa.
Tok monta näissä laaksoissa on nähty kauhua:
kosk sota surman, kuolon toi ja tanner miesten verta joi,
mut sankarien kunnian sai Suomi loistavan.
Ja ihanainen, kallis maa on meidän ainiaan.
Tuos onpi meidän huoneemme, tuos lainehtiva peltomme,
tuos metsiemme jylhä yö ja meriemme vyö.
Tuon tumman metsän kaikunaa mi autuus kuultella
kosk herättää meit päivän koi ja paimenien torvet soi,
kosk impi sinisilmänen käy laaksois laulellen.
Mi autuus helmaas nukkua sä uniemme maa,
sä kehtomme, sä hautamme!
Oi aina uusi toivomme!
Oi Suomensaari kaunoinen,
oi ijankaikkinen!
- Aleksis Kivi
*******************************
Värikkään ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni.
Toivotteleepi, luonnon värikylläisyydestä koko sielullaan nauttiva
Puutarhurisi
Juha