Elokuu - sadonkorjuukuu ja pikkukärpäset kuriin, kesäkompostin teko-ohjeet, vihannespunkkien tuhoamien kasvien hävitys ym. 23.8.2024

Elokuu - sadonkorjuukuu ja pikkukärpäset kuriin, kesäkompostin teko-ohjeet, vihannespunkkien tuhoamien kasvien hävitys ym. 23.8.2024

Perjantaipostin aiheita tänään:

  • Elokuu - sadonkorjuukuu
  • Pikkukärpäset kuriin
  • Kompostoitavaa kasvijätettä tulee - tehdään kesäkomposti
  • Kuinka hävitän vihannespunkin tuhoamat kasvit
  • Pihlajanmarjoja ja muita luonnon antimia

 

Pilvipoutaista huomenta puutarhalta!

Kulunut viikko on ollut kovin lämmin, jopa kesäinen. Viikolla ajattelin, että nytkö syksy alkoi, kun aamulla mittari näytti vain +6 astetta ja ulos mennessä tuntui iholla kuin pieni vilun väristys, mutta tänä aamuna kävi jälleen lämmin tuulahdus, lämmintä peräti +15 astetta. 

Olin varautunut vesisateiseen aamuun ja juoksupyrähdykseen autolle mennessä, ettei tarvitse tulla töihin märkänä kuin uitettu koira, mutta aamu olikin onneksi pilvipoutainen, toisin kun ennusteet olivat luvanneet. 

Juha on reissussa tämän viikon, joten perjantaipostista vastaavat toimistopuutarhurit.

 

ELOKUU - SADONKORJUUKUU

Tässä vaiheessa elokuuta  viinimarjat ja karviaiset alkavat olla jo kerätty ja säilötty; joko mehuiksi, hilloiksi tai pakastettu ihan vain sellaisenaan.
Omenat, päärynät ja luumut kypsyvät kovaa vauhtia, mikä onkaan sen parempaa, kuin käydä nappaamassa hedelmä suoraan puusta syötäväksi. 

Mikäli puun alle on varissut esim. muumiotautisia omenia, ne kannattaa kerätä pois ja hävittää, samoin muumiotautiset lehdet. 

Kasvimaalla käydessäni havaitsin, että myös viinirypäleet ovat jo hyvin värittyneet, niitä voi vallan jo maistella, mutta ainakin itse annan niiden vielä olla, antaa pikkupakkasen niitä ensi vähän puraista, niin tulee rypäleille entistä parempi maku.

Kasvimaalla esim. porkkanat ja punajuuret ovat kasvaneet syömäkelpoisiksi, perunatkin alkavat olemaan täysikasvuisia. Perunat kannattaa nostaa syyskuun alkupuolella, mutta porkkanat ja punajuuret saavat vielä kasvaa, mikäli tarkoituksesi on varastoida niitä. Nosta ne kuitenkin ennen ensimmäisiä yöpakkasia.

Tomaatit jatkavat kypsymistään, kurkuistakin saa vielä satoa. Paprikat ja chilit värittyvät kovaa kyytiä. Mikäli et ole vielä kerännyt yrttejä talteen, nyt viimeistään on aika ryhtyä toimeen. Yrttejä voi säilöä sekä pakastaen että kuivaten. Voipi niistä valmistaa vaikka maukkaan mausteöljynkin.

Toki elokuisessa puutarhassa tehdään muutakin, kun vain kerätään satoa. Vielä on hyvää aikaa levittää syyslannoitetta. Jos nurmikossa on vaurioita, niin nyt kannattaa tehdä paikkauskylvöjä tai vaikka perustaa kokonaan uusi nurmikko.
Ensi viikolle on luvattu kesäisen lämpimiä päiviä, loppuviikoksi jopa hellettä. Jatketaan siis yhä edelleen kukkien kastelua ja nyppimistä, niin perennoiden kuin kesäkukkienkin osalta. Ruusuista kannattaa myös leikata kukkineet kukinnot pois.
Nyt on oiva aika kiertää myös perennapenkit lävitse ja kartoittaa niiden tilanne, onko penkkeihin tullut kesän aikana aukkoja, tarvitaanko uusia kasveja. Syksy on myös oivallista aikaa perustaa kokonaan uusi kukkapenkki, ovat sitten taimet keväällä valmiina lähtemässä kasvuun kovalla kohinalla. Samalla tarkastuskierroksella kannattaa kitkeä penkeistä rikkaruohotkin pois, on sitten helppo istuttaa uudet taimet tai sipulikukat puhdistettuihin penkkeihin. Jos keväällä ja alkukesästä kukkineet perennat kaipaavat jakamista, voi senkin tehdä nyt.

TÄÄLTÄ löydät kätevästi perennoita, pensaita ja sipulikukkia puutarhaasi.

 

Pikkukärpäset kuriin

Niin hienoa kun tämä sadonkorjuuaika onkin, niin pieniä lieveilmiöitäkin tähän aikaan mahtuu. 
Banaanikärpäset ilmestyvät kuin tyhjästä, kun keittiön pöydälle tuodaan puutarhan antimia. Oli ne sitten omenia, luumuja, tomaatteja, jne. 

Onneksi banaanikärpästen pyydystämiseen on parikin hyvää vaihtoehtoa.

Tässä pari Juhan ohjetta.

Olen liimannut yhden kelta-ansa liuskan pahviin ja laittanut sen kippojen lähelle.

Lisäksi olen tehnyt myös tuon perinteisen ansakipon.  Kippoon laitan balsamiviinietikkaa, vettä, palan tomaattia ja pari pisaraa astianpesuainettaKelmu päälle tiukasti ja siihen pieniä reikiä, josta banaanikärpäset pääsevät kippoon, muttei pois.  Tilkka astianpesuainetta pehmentää veden pintakalvon ja silloin banaanikärpäset hukkuvat nesteeseen. Nämä kaksi ansaa saavat sitten yhdessä  pyydystellä nuo pikkuinhokit pois. Helppoa ja vaivatonta.

 

KOMPOSTOITAVAA KASVIJÄTETTÄ TULEE – TEHDÄÄN KESÄKOMPOSTI

Etenkin näin sadonkorjuun aikaan puutarhasta kertyy aikalailla erilaista kasvijätettä ja onhan se vähän kuin tuhlausta heittää ne menemään, kun  niistä saa helposti tehtyä puutarhurin "mustaa kultaa”. 

Tässä  helppo ohje kesäkompostin tekoon:

  1. Laitetaan pohjalle risuja tai muuta karkeaa ainesta.
  2. Tehdään kunnon kokoinen pohja. Vähintään 1,5 -2 metriä kanttiinsa. Pienemmän kanssa homma ei oikein toimi pidemmän päälle.
  3. Sitten kuivikkeeksi lehtiä, sahajauhoa, purua tai jotain vastaavaa. Ja sekaan kun laitetaan vielä hiukan multaa ja kanankakkarakeita (tai vanhaa kompostia), niin komposti starttaa käyntiin varmasti ja helpolla.
  4. Sitten jatketaan lisäämällä aina kasvijätteitä 20-30 cm kerros ja sen päälle hiukan multaa.
  5. Kompostin päällä on hyvä pitää katteena kerros heiniä tai olkia, kuivumisen estämiseksi.
  6. Kun kompostilla alkaa olemaan korkeutta metrin verran, niin sitten kannattaa tehdä jo uusi komposti. Toki jotkut huimapäät on tehnyt jopa lähes 2 metrisiä rakennelmia, mutta siinä pitää olla sitten jo vähän ”hulluttelun halua” mukana ja apurakenteitakin useimmiten.

Ihan salamanahan tämä "musta kulta" ei valmistu, vartutaan vuosi tai kaksi sen valmistumista ja sitten tuo puutarhurin ”musta kulta” onkin valmista käytettäväksi.

Niin ja onkireissuillekin on helppo lähteä, kun lierot löytyvät takuu varmasti tuolta kompostin seasta. Ei tarvitse hikipäässä lapiolla kaivaa.

 

KUINKA HÄVITÄN VIHANNESPUNKIN VIOITTAMAT KASVIT

Juha kirjoitti taannoin vihannespunkin vaivaamista kurkuista ja punkkien torjunnasta. Vihannespunkit toki iskevät muihinkin kasveihin, kuten kuvan daalioihin.

Saimme viikolla hyvän kysymyksen, kuinka hävitän vioittuneet kasvinosat?

Nämä vioittuneet kasvinosat voidaan hyvin laittaa tavalliseen puutarhakompostiin, kun vain pidetään  huoli, että vioittuneiden kasvinosien päälle tulee riittävä kerros muuta materiaalia. Kompostin lämpö pitää huolen punkkien tuhoutumisesta. 
Tämä sama ohje pätee käytännössä kaikkiin kasveihin, joita vaivaa jokin muu tuholainen tai kasvitauti. 
Kompostin lämmössä tuhoutuvat niin taudit kuin tuholaisetkin ja siementen itävyys heikkenee. Vain juuririkkojen tuoreita juuria ei kannata puutarhakompostiin laittaa. 

Mikäli vihannespunkit ovat pesiytyneet esim. kasvihuoneeseen, niin mullan vaihtoon ei tarvitse ryhtyä. Keväinen auringonpaiste kuumentaa mullan ja tuhoaa näin mahdolliset talvehtineet vihannespunkit. Mikäli vihannespunkit tai muut ötökät ovat iskeneet ruukkukasveihin, voi pintamullan laittaa kompostiin, muutoin keväinen lämpö kuumentaa mullan ja tuhoaa tuholaiset.

 

LYHTYKOISO SISUSTUSELEMENTTINÄ

Saimme Facebookin kautta inspiroivat vinkit lyhtykoisosta ja ajattelimme jakaa ne kanssasi.

Jaana L. laittoi kuvan, kuinka hän oli tehnyt lyhtykoison lyhdyistä kauniin valokoristeen pimenevien syysiltojen iloksi.

Kirsi L välitti seuraavanlaiset terveiset:
Viimekesän lyhtykoison nostin sisälle kuivumaan, lehdet riivin pois. Myöhemmin naksin pelkät lyhdyt korkean lasikulhon sisään ja pujotin valonauhan sinne sekaan. Tuli muuten nätti valokoristus olohuoneeseen syksyä koristamaan.


Kiitos Jaana ja Kirsi hyvistä lyhtykoisoideoista.

Meilläkin muuten on tänä syksynä lyhtykoisoja saatavilla.

Lyhtykoiso on kestävä perenna, joka on saanut nimensä näyttävistä, oranssinpunaisista lyhdyistä, jotka suojaavat lyhdyn sisällä olevaa pientä marjaa.

Lyhtykoiso on kasvupaikan suhteen vaatimaton. Valitse sille kasvupaikka, jossa se saa levitä kaikessa rauhassa ja hehkua pienen liekin lailla hämärtyvissä illoissa.

Lyhtykoiso 3 kpl 9,95 € (ovh. 15,95) tilattavissa TÄÄLTÄ

 

SYYSSYRIKKÄ 'LITTLE ROCKSTAR BLUE'

Kävin käännähtämässä kasvihuoneella, miltä siellä tällä hetkellä näyttää. Katse kääntyi oitis syyssyrikän sinertävään kukintoon. Kollega onnistui nappaamaan samalla upean kuvan perhosesta, joka oli lennähtänyt kukalle. 

Kaunis, matalakasvuinen 'Little Rockstar Blue' sopii kasvatettavaksi niin ruukussa, amppelissa kuin maassakin.

Saman vuoden versoilla kukkiva pieni pensas on erinomainen perhoskasvi

Syyssyrikkä viihtyy parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla.

Syyssyrikkä 'Little Rockstar Blue' 1 kpl / 9,95 € -- TÄÄLTÄ

 

PIHLAJANMARJOJA JA MUITA LUONNON ANTIMIA

Olemme onnekkaita, kun meillä on oikeus liikkua vapaasti luonnossa, sienestää ja marjastaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä vuosi onkin ollut mainio marjavuosi, metsät ovat olleet pullollaan mustikoita, nyt puolukat alkavat punastua ja ovat ihan koht sillään nekin kerättävissä. 
Kantarellejä on löytynyt paljon, muut sienet antavat vielä odottaa kerääjäänsä. 

Pihlajanmarjojen vuosi

Tämä vuosi on pihlajanmarjojen vuosi, oksat notkuvat punaisenaan marjoista. Mitä tämä sitten tarkoittaakaan talven suhteen? Pihlajanmarjoihin liittyy useampiakin sanontoja:  "Pihlaja ei kanna kahta taakkaa, mikäli marjoja on paljon, tulee vähäluminen talvi."  Toisen sanonnan mukaan "Pihlajanmarjoja on paljon, jotta linnuilla olisi syötävää vielä silloinkin, kun maassa on paljon lunta." Nähtäväksi siis jää, kumpi pitää paikkansa.

Nämä happamat marjat, joista kettukin sanoi "happamia", ovat todellista superruokaa, valitettavasti vain emme edelleenkään osaa hyödyntää pihlajanmarjoja, kuten muita marjoja. Liekö sitten johtuu tuosta happamasta mausta. Runsaskuituiset pihlajanmarjat sisältävät runsaasti etenkin c-vitamiinia. Päivässä tarvitsee napostella vain muutamia marjoja. Sopiva keruuaika on näin elokuun lopulta lokakuulle. Mitä myöhäisemmäksi keruun jättää ja antaa pakkasen  hieman puraista marjoja, niiden maku vain paranee, kun happamuus hivenen taittuu. Toki marjat voi jo nytkin kerätä, pakastaminen ennen esim. hilloksi valmistusta pehmentää myös niiden makua. Marjat sopivat mainiosti niin hilloihin, hyytelöihin kuin mehuihinkin, aivan samaan tapaan kuin muutkin marjat. Marjoja voi myös kuivata ja syödä sellaisenaan tai  jauhaa kuivatut marjat jauhkeeksi, sitä onkin sitten kätevää lisätä esim. aamupuuron tai -jogurtin päälle.

Mikäli mietit, mitä pihlajanmarjoista tekisi, niin TÄÄLTÄ löydät hyviä vinkkejä. Jos sinulla on jokin oma suosikkiohje, kerrothan sen meille.

 

Viikonlopuksi on luvattu kesäisen lämmintä, joten nautitaan vielä lämpöisistä ilmoista ja ulkoillaan. Vähän mietiskelin, josko itse ehtisin viikonlopun aikana sekä sienimetsään että hetkeksi laiturin nokkaan istuskelemaan.

 

***************************

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, 
joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

Muumipappa ja Meri
Tove Jansson

*******************************

Hyvää viikonloppua sinulle puutarhaystävämme!

Toimistopuutarhuri

Pirre